dekkariviikko-2017

Dekkarit kuuluvat edelleen suomalaisten lukijoiden suosikkeihin. Kirjakaupat huomioivat rikoskirjallisuuden pitkään jatkunutta menestystä viettämällä valtakunnallista Dekkariviikkoa 12.-18.6.2017. Dekkariviikolle on tuotettu kustantajien yhteisesite, johon on koottu alkuvuoden dekkarisato.

 Dekkareita kirjoitetaan, ostetaan ja luetaan vuosittain mittava määrä. Siksi kirjakaupat huomioivat rikoskirjallisuuden menestystä viettämällä Dekkariviikkoa. Viikon aikana kirjakaupat tuovat myymälöissään esille kirjallisuudenlajin, joka on pysynyt lukijoiden suosiossa vuodesta toiseen, ja tuovat esille sekä kevään uutuuksia että jo pokkareiksi ehtineitä suosikkeja.

Tänä vuonna Dekkariviikkoa on tuotettu yhteistyössä Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirja-Suomi 2017 -hankkeen kanssa. Dekkareiden löytämisen helpottamiseksi kustantajat ovat tuottaneet Dekkariesitteen, johon on koottu tammi-kesäkuussa ilmestyneet lähes sata uutuusdekkaria.

Dekkariviikko järjestetään nyt neljättä kertaa. Viikko on saanut lukijat innostumaan ja kirjakauppoihin tekemään omia valintojaan lomien lähestyessä. Dekkareita ostetaan läpi vuoden, mutta erityisen suosittuja ne ovat kesällä. Niiden suosio näkyy myös alkuvuoden Mitä Suomi lukee -listoilla, joille ovat kivunneet muun muassa uutuusdekkarit, Clare Macintoshin Annoin sinun mennä, Lars Keplerin Kaniininmetsästäjä ja Jo NesbøJano.