Anneli Kanto (kuva: Marek Sabogal)
Anneli Kannon Rottien pyhimys (Gummerus) kertoo fiktion keinoin Suomen laajimpien ja alkuperäisimpien seinämaalausten synnystä 1500-luvun alkupuolella. Hersyväjuonisessa romaanissa keskiaikainen kyläyhteisö kohtaa meren takaa tulevat maalarimestarit. Samalla seurataan yhteisönsä hyljeksimän nuoren naisen kasvutarinaa taiteilijaksi ja pohditaan taiteen tekemisen ikiaikaisia merkityksiä.
Kun lakkasin kokonaan pelkäämästä ja uskalsin katsella alkoi kuvilla täytetty seinä tuntua niin ihmeelliseltä että se oli kaunista tai enemmän kuin kaunista. Se oli suurta ylitse ymmärryksen.
Hattulan kirkon maalaaminen oli valtava urakka. Kirkkomaalareiden tavoite oli mittava: selittää kuvilla koko maailma, aina luomisesta viimeiseen tuomioon asti. Jotta työ valmistuisi ajoissa, maalareiden on pakko pestata ryhmäänsä omituisena pidetty tyttö, Pelliina, koska hän osaa piirtää. Kirkko, työtoveruus ja kesä mullistavat kaikkien elämän.
Anneli Kanto näkee runsaan kuvallisuuden yhdistävän keskiaikaa ja meidän aikaamme. ”Keskiajalla lukutaito oli vain harvalla ja siksi kuvilla oli suuri merkitys tiedonvälityksessä. Nykyään puhutaan taas paljon lukutaidon rapautumisesta ja suositaan kuvallisuutta viestimisessä”, hän toteaa.
Anneli Kanto on tamperelainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Hänen esikoisromaaninsa Piru, kreivi, noita ja näyttelijä (2007) oli Runeberg-palkintoehdokkaana. Vuonna 2008 ilmestyneestä romaanistaan Veriruusut Kanto sai Gummeruksen Kaarlen palkinnon ja se dramatisoitiin sekä KOM-teatteriin että Tampereen Työväen Teatteriin. Pyöveli (2016) oli Tulenkantaja-palkintoehdokas ja Lahtarit (2017) sai Tampereen kaupungin palkinnon. Kannon näytelmistä uusin, Punaorvot (Helsingin kaupunginteatteri), otettiin vastaan kiittävin arvioin.
Anneli Kanto: Rottien pyhimys
406 sivua
myös äänikirjana, lukija Erja Manto