Jenni Haukio, Tommi Kinnunen ja Salla Simukka.
Turun Kirjamessujen ohjelmasta vastaa vuonna 2017 kirjailija, opettaja Tommi Kinnunen työparinaan kirjailija Salla Simukka. Kinnunen ottaa tehtävästä vetovastuun, ja Simukka toimii Kinnusen työparina vuoden ajan. Ohjelmakokonaisuuden muodostamisessa heitä avustaa myös tapahtumadramaturgina kirjailija Siri Kolu.
Turun Kirjamessujen ohjelmapäällikkönä neljä vuotta toiminut Jenni Haukio siirtyy vuodeksi opintovapaalle tämän syksyn jälkeen. Hän palaa tehtäväänsä jälleen tammikuussa 2018.
Vuoden 2017 teemaksi on valikoitunut itseoikeutetusti juhlavuottaan viettävä Suomi. Kinnunen ja Simukka on kutsuttu ohjelmapäällikön tehtäviin. Messujen ajankohta on 6.-8.10.2017.
-Tommi Kinnunen ja Salla Simukka edustavat tällä hetkellä Suomen kansainvälisestikin menestyvintä kirjailijakärkeä. Heillä on myös vahva tuntuma mm. lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Onkin suuri kunnia saada heidät mukaan kehittämään juhlavuoden tapahtumaa, toteaa Turun Messukeskus Oy:n toimitusjohtaja Hannele Wolf-Mannila.
Turun Kirjamessut on Suomen vanhin alan messutapahtuma, ja se on osa Turun Messukeskus Oy:n vuosittaista ohjelmaa. Ohjelmaa tehdään tiiviissä yhteistyössä alan järjestöjen, toimijoiden ja mm. kustantajien kanssa.
Tommi Kinnuselle messutapahtuma on tuttu jo monien vuosien takaa:
-Minusta messut ovat kiinnostava tapahtuma yhteisöllisyyden tähden. Lukiessaan ihminen on aina yksin, vaikkakin seurana olisi kokonainen kuvitteellisen maailma, mutta kirjamessuilla saa tavata satoja kirjailijoita, tuhansia muita lukijoita sekä satojatuhansia kirjoja. Missä voisi viihtyä paremmin kuin tapahtumassa, joka on täynnä samanlaisia ihmisiä kuin minä: ehkä hiukan erakkoja, todennäköisesti hiukan erikoisia ja aivan varmasti valmiita ottamaan selvää lukemattomista kertomuksista, kuvailee ohjelmapäällikkö Kinnunen.
Kuusamolaissyntyinen Tommi Kinnunen jatkaa myös työssään Turussa yläkoulun ja lukion opettajana. Hän hoitaa ohjelmapäällikön tehtäviä päätyönsä ohessa.
Tamperelainen kirjailija Salla Simukka astuu mieleisen tapahtuman tuotantotehtäviin:
-Turun Kirjamessut ovat aina olleet minulle erityisen rakkaat. Vuodesta 2000 lähtien ei ole ollut kuin pari vuotta, jolloin messut ovat syystä tai toisesta jääneet minulta väliin. Nautin ennen kaikkea messujen lämpimästä, innostavasta ja inspiroivasta ilmapiiristä. Kun astun messukeskukseen, tunnen saapuvani suureen sukukokoukseen, jossa kaikki olemme tavallaan yhtä kirjaperhettä, kertoo Simukka.
Salla Simukalta on ilmestynyt jo 13 nuorten- tai nuorten aikuisten romaania. Uusin näistä on syksyllä 2016 ilmestynyt lastenromaani “Sisarla“. Hän on toiminut vuodesta 2014 päätoimisesti vapaana kirjailijana. Sen on mahdollistanut yli viidellekymmenelle kielelle käännetty Lumikki-trilogia (“Punainen kuin veri“, “Valkea kuin lumi” ja “Musta kuin eebenpuu“).