0000679582

Kirjamyynnin kasvu jatkui vuonna 2018. Suurimpien kirjakauppojen ja kirjakauppaketjujen kirjamyynti kasvoi noin prosentin. Kustantajien kirjamyynti jälleenmyyjille kasvoi noin 3 %, vaikka eri kirjallisuuslajien top 20 -listojen kappalemääräinen myynti jäi edellistä vuotta merkittävästi vähemmäksi. Kirjojen kysyntä toisin sanoen kohdistui vahvasti laajaan valikoimaan.

Vuoden myydyin kirja, Tuntematon Kimi Räikkönen (Siltala) myi viime vuonna kaiken kaikkiaan 191 384 kappaletta. Myynnistä 184 500 oli painettuja kirjoja, 2 927 sähkökirjoja ja 3 957 äänikirjoja.  Näillä numeroilla Kari Hotakaisen kirjoittama kirja kiilaa paalupaikalle julkaisuvuotenaan eniten myytyjen teosten kisassa.

Kaunokirjallisuuden myynti laski noin 12 prosenttia. Vuonna 2017 kasvua oli lähes saman verran. Viime vuosien ilon aihe lasten- ja nuortenkirjat painuivat hieman pakkaselle. Myydyimmäksi teokseksi kohosi Mauri Kunnaksen Herra Hakkarainen kyläilee. Vahvinta myynnin kasvu oli tietokirjoissa, joissa elämäkerrat olivat erityisen suosittuja. Kustantajien tietokirjamyynti jälleenmyyjille kasvoi 19 %, kirjakaupoissa tietokirjamyynti kasvoi 10 %.

Sähkö- ja äänikirjojen tilastointi muuttui uusien jakelutapojen myötä, joten niistä ei suoraan ole nähtävissä sähkökirjojen ja erityisesti äänikirjojen kasvu. Laskennallisesti sähkökirjojen markkina kasvoi 35 % ja äänikirjojen 170 %. Ammatilliset digikirjastot mukaan lukien osuus kustantajien kokonaismyynnistä on nyt noin 20 %. Muiden myytyjen sähkö- ja äänikirjojen osuus markkinasta on noin 6 %.