Home » Yleiset Uutiset » DEKKARIT OVAT EDELLEEN SUOMALAISTEN LUKIJOIDEN SUOSIKKEJA

DEKKARIT OVAT EDELLEEN SUOMALAISTEN LUKIJOIDEN SUOSIKKEJA

dekkariviikko-2017

Kirjakaupat huomioivat rikoskirjallisuuden pitkään jatkunutta menestystä viettämällä tällä viikolla valtakunnallista Dekkariviikkoa. Kesälukemiston hankkimisen lisäksi kirjakaupoissa voi viikon ajan osallistua Ratkaise rikos kirjakaupassa -kilpailuun ja voittaa 500 euron matkalahjakortin.

 Dekkarit kuuluvat edelleen suomalaisten lukijoiden suosikkeihin. Kirjakauppaliiton helmi-maaliskuussa 2017 Kantar TNS Oy:llä teettämän Naisten lukeminen -tutkimuksen mukaan dekkarit ja jännityskirjallisuus ovat kaunokirjallisuuden puolella naisten suosituinta lukemistoa. Eniten dekkareita lukevat 30-49 -vuotiaat naiset. Vuonna 2013 toteutettuun Suomi lukee -tutkimukseen vastanneista naisista ja miehistä lähes viidennes kertoi lukeneensa ja ostaneensa dekkareita. Määrä on sama kuin vuonna 2008 toteutetussa vastaavassa tutkimuksessa.

Kotimaisten jännityskirjailijoiden kiistaton kuningas on edelleen Ilkka Remes, jonka teosta Kiirastuli myytiin viime vuonna yli 55 000 kappaletta. Reijo Mäen ja Leena Lehtolaisen teokset ovat niin ikään kuluneet lukijoiden käsissä. Niiden lisäksi Mitä Suomi lukee -listoille on noussut viime vuosina toistuvasti erityisesti pohjoismaisia dekkaristeja. Vuoden 2016 käännetyn kaunokirjallisuuden bestseller-listan viisi myydyintä kirjaa kuului dekkarigenreen.

– Dekkareita ostetaan läpi vuoden, mutta erityisen suosittuja ne ovat kesällä. Dekkareiden ostajia ei voi määritellä sukupuolen mukaan, niitä ostavat yhtä paljon miehet kuin naiset, summaa Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.

Alkuvuodenkin myydyimpien kirjojen lista onkin dekkaripainotteinen, erityisesti käännetyn kaunokirjallisuuden puolella, missä kärkisijoja ovat pitäneet alkuvuonna Jo NesbøJano ja Lars Keplerin Kaniininmetsästäjä.

Naisten lukeminen -tutkimuksen mukaan kirjan valinnassa tärkein tekijä on tuttu ja mieleinen kirjailija. Seuraavina tulevat teoksen aihepiiri sekä kirjan takakansiteksti. Suositukset ystäviltä, tuttavilta ja sukulaisilta nousevat kirja-arvosteluja tärkeämmiksi valintakriteereiksi. Perinteinen painettu kirja on e-kirjaa huomattavasti suositumpi: 94 prosenttia tutkimukseen vastanneista lukee vain tai enimmäkseen painettuja kirjoja.

Kirjakaupat viettävät Dekkariviikkoa 12.-18.6.2017. Tänä vuonna kaupoissa järjestetään Ratkaise rikos kirjakaupassa -kilpailu.Kilpailukysymykset pohjautuvat uutuuskirjojen perustietoihin, ja se on ratkaistavissa vain kirjaan tutustumalla ja täyttämällä kilpailukuponki kirjakaupassa. Kilpailun palkintona on 500 euron matkalahjakortti.